Uuden ideointia ja olemassaolevan kehittämistä

FM Nunu Nopakun-Borovska on Vaisalassa tutkijana. Ratkaisuja sään ja ilmaston havainnointiin syntyy kun kemistin työkavereina on esimerkiksi fyysikoita, ohjelmoijia, elektroniikka- ja mekaniikkasuunnittelijoita sekä harjoittelijoita.

Vaisala palvelee säätiedoista riippuvaisia kohderyhmiä, jotka tarvitsevat tarkkoja, reaaliaikaisia, keskeytymättömiä ja luotettavia säätietoja tehokkaan toiminnan ylläpitämiseen. Esimerkiksi meteorologian laitokset, tie- ja rautatieviranomaiset, lentokenttäorganisaatiot ja puolustusvoimat. Myös Mona-Lisa ja Mars-mönkijä ovat Vaisalan asiakkaita.

Nunu tekee tutkijantyötään useimmiten projekteissa kotitiimin kanssa, jossa on monia eri alojen osaajia. Englanti on toinen työkieli koska tiimi on kansainvälinen. 

Jatkuvan tuotekehityksen lisäksi Vaisalassa tehdään paljon myös perustutkimusta uusien ratkaisujen löytämiseksi. Nunu on mukana myös prototyyppien ideoinnissa ja testauksessa selä osallistuu tuotteiden ja palvelujen käyttäjäkokemuksen kehittämiseen.

Luonnonilmiöt kiinnostavat Nunua ja ongelmien ratkominen motivoi. Tutkija pystyy hahmottamaan suuria kokonaisuuuksia ja on kriittinen ajattelija.

Koulutus

Filosofian maisteri, Jyväskylän yliopisto, Kemian laitos, Fysikaalinen kemia

Ammattinimike

Research scientist, tutkija
Katso lisää
Tähän mennessä
Nunu Nopakun-Borovska

Opiskelemaan kemistiksi Jyväskylän yliopistoon, Fysikaalinen kemia, Solu- ja molekyylibiologia

Opinnäytetyötä tehdessä projekteja yritykselle ja apurahalla yliopistolle

Filosofian maisteri, Jyväskylän yliopisto, Kemian laitos, Fysikaalinen kemia

Vaisalaan, Giant Leep -harjoitteluohjelmaan

Tutkijaksi Vaisalaan

Research scientist, tutkija

Tutkijan työ Vaisalassa on uuden ideointia ja olemassa olevan kehittämistä. Koesuunnittelua, menetelmien valintaa ja kehittämistä, mittauksia, tulosten analysointia ja esittämistä. Tiedon siirtäminen oikeassa muodossa on tärkeää kehitystyössä. 

Työkaverit

Aalto-yliopistoon opiskelemaan elektroniikkaa ja sähkötekniikaa, mikro- ja nanotieteitä

Yliopistolla tutkimus- ja opetusassistentin töitä

Vaihto-opiskelijana Saksassa Munchenin teknillisessä yliopistossa, energia- ja nanoteknologiaa + saksaa

Vaisalaan Giant Leap -harjoitteluohjelmaan ja diplomityöntekijäksi

Diplomi-insinööri, Aalto-yliopisto Sähkötekniikan korkeakoulu, mikro- ja nanotieteet

Tekniikan tohtoriopintoja ja innovaatiojohtamisen opiskelua

Vaisalaan sovelluspäälliköksi, tuotekehitystä asiakasrajapinnassa

Application Manager, Sovelluspäällikkö

Timo on linkki myynnin ja tuotekehityksen välissä. Hän varmistaa, että myyntiprosessin aikana tarvittava tekninen osaaminen on saatavilla. Jotta tuotekehitys vastaa asiakastarpeita, hän varmistaa, että tuotekehittäjillä on oleellisin markkinatieto.

Valmetilla Tutustu ja tienaa -jaksolla ja opiskelijana haalarihommissa"

Kandidaatin opinnot, TTY Automaatiotekniikka: Factory Automation ja Teollisuustalous

Maisteriopinnot TTY:llä: Tuotantotekniikka ja Teollisuustalous

Vaihto-opiskelijana Saksassa Duisburg-Essenin yliopistolla ja kesätöissä Outotecilla Saksassa

Kesäharjoittelu Vaisalan Giant Leap -ohjelmassa

Diplomityö Vaisalaan: tuotteiden toimitusaikojen ja -prosessien analysointi ja kehittäminen

DI:nä prosessi-insinööriksi Vaisalaan ja nyt laatuinsinöörinä noin vuoden

Senior Quality Engineer, Quality Control Team Leader

Laatutarkastustiimin esimies varmistaa tiimille mahdollisuudet tehdä työnsä menestyksekkäästi. Laaduntarkastus- ja poikkeavan tuotteen prosessista vastaaminen on mielenkiintoista tuotteiden ja prosessien kehittämistä. Työn merkityksellisyys ja tulosten aikaansaaminen motivoi Tapania.