#teknologiatiistai

Ammatilliset oppilaitokset ja teknologiayritykset tekevät kone- ja tuotantotekniikan ammatillisen koulutuksen näkyväksi. TeknologiaTiistai näkyy kaikkialla Suomessa - Kaakonkulmalta Lappiin.

Ammatilliset oppilaitokset koko Suomessa järjestävät yhdessä teknologiateollisuuden yritysten kanssa TeknologiaTiistai-tapahtumia marraskuun viimeisenä tiistaina 28.11.2017.

TeknologiaTiistaina esitellään laajasti kone- ja tuotantotekniikan opiskelua ja ammatillisia oppilaitoksia sekä ammattiosaajien työtä ja työpaikkoja teknologiayrityksissä.

 

Omnian rehtori Maija Aaltolan mukaan on erinomaista, että koko maan kattavasti näytetään mitä ammatillisen koulutuksen uudistaminen merkitsee.
- Uudet laaja-alaiset tutkinnot tarkoittavat, että opiskelijalla on mahdollisuus erikoistua ja syventää osaamistaan yksilöllisillä valinnoilla. Työelämän kannalta parasta on, että työssäoppimista on helpompi räätälöidä yritysten osaamistarpeiden mukaisesti. Omnian TeknologiaTiistai näkyy Espoossa sekä koululla että kauppakeskus Sellossa.
Oulun seudun ammattiopisto tekee vahvaa ja monimuotoista yhteistyötä alueen yritysten kanssa. TeknologiaTiistain lisäksi OSAO järjestää saman viikon perjantaina myös valtakunnallisen #amisosaa -verkkotapahtuman Oulun torilla.
- Oppilaitoksen ja yrityksen välinen yhteistyö luo uskoa nuorille hakeutua ammatilliseen koulutukseen. Yritysten mukaantulo jo heti opintojen alussa motivoi ja sitouttaa nuoret hankkimaan osaamista päämääränä työpaikka, koulutuspäällikkö Kaisa Varis painottaa.
Savon ammatti- ja aikuisopiston toimipisteissä TeknologiaTiistai on osana Avointen ovien ja Ysien päiviä. Myös teknologiasta kiinnostuneille kaseille järjestetään Tekemällä tutuksi -päiviä. Kuopiossa ja Varkaudessa järjestetään myös Taitaja9-paikalliskilpailut ja näihin peruskouluista osallistutaan suurella joukolla.
- Kone- ja tuotantotekniikan koulutus on kaikissa näissä aktiivisesti mukana. On tärkeää tutustuttaa nuoret tähän maakunnan ja koko Suomen kannalta tärkeään vientiteollisuusalaan, kertoo koulutuspäällikkö Ilkka Kemppainen.

Katso täällä FIILIKSIÄ VUODELTA 2016 #teknologiatiistai2016

#teknologiatiistai -kuvakilpailu

MIKÄ ON TEKNOLOGIAA?
Mikä teknologiapalvelu tai -laite on parasta arjessasi?

#teknologiatiistai -kuvakilpailuun voivat osallistua eri puolillla Suomea TeknologiaTiistai -tapahtumiin tutustuvat yläkoululaiset ja tapahtuvia järjestävien ammattioppilaitosten opiskelijat. Kilpailukuvat julkaistaan Instagramissa #teknologiatiistai2017 -hashtagillä. Kuvakilpailussa on palkintoja Jopo-polkupyöriä. Jopo-voittajat arvotaan eri puolilla Suomea järjestettävistä TeknologiaTapahtumista. 

Oppimispolkuja tulevaisuuden ammattiosaajille

TeknologiaTiistai on vuosittainen valtakunnallinen tapahtuma, jolloin yläkoululaiset ja opettajansa sekä koululaisten vanhemmat tutustuvat kone- ja tuotantotekniikan ammatillisen koulutuksen ja teknologiayritysten tarjoamiin mahdollisuuksiin.

Tapahtumat eri puolilla Suomea ovat paikkakuntakohtaisia ja alueen toimijoiden yhteistyön tulos. Koko maan kattavasti näytetään mitä ammatillisen koulutuksen uudistaminen merkitsee. Uudet laaja-alaiset tutkinnot tarkoittavat, että opiskelijalla on mahdollisuus erikoistua ja syventää osaamistaan yksilöllisillä valinnoilla ja oppimispoluilla. 

- Teknologiateollisuuden yrityksissä on töissä lähes 300 000 ihmistä, heistä puolella on ammatillinen tutkinto. Ja vuosittain yritykset palkkaavat lähes 40 000 uutta osaajaa. Siksi on tärkeää, että oppilaitokset ja yritykset yhdessä nostavat ammatillisen koulutuksen tarjoamat mahdollisuudet näkyvästi esille.

Muuta kiinnostavaa

Mahdollisuuksien maailma!

Tekniikasta tai koneista ja laitteista ei tarvitse olla kiinnostunut. Mutta, kannattaa kiinnostua siitä, mitä teknologialla voi saada aikaiseksi.

Opiskelemaan - mitä?

Mitä haluat osata? Mitä haluat tehdä? Pohdi mihin haluat vaikuttaa osaamisellasi ja tulevaisuuden työssäsi!

Teknologia on arkea!

Älä tyydy olemaan vain teknologian tehokäyttäjä - voit olla vaikuttamassa arkeesi ja luoda omalla osaamisellasi parempaa tulevaisuutta.

Teknologialla vaikutetaan maailmaan, jossa elämme!

Sinäkin voit olla mukana tekemässä käyttäjäystävällisiä, energiatehokkaita, ekologisia ja taloudellisia teknologisia ratkaisuja - tai viemässä niitä ympäri maailmaa ...

MyTech-ohjelma - tukea ilmiölähtöiseen projektioppimiseen

Yläkoulun ja lukion oppimisprojekteille ideoita, sisältöjä ja yhteistyötä korkeakoulujen ja teknologiayritysten kanssa. Opettaja, tutustu MyTech-ohjelmaan ja ilmoita luokkasi mukaan!