Eino Salmelaisen katu 20
39500 Ikaalinen

SASKY koulutuskuntayhtymä, Ikaalinen

SASKY koulutuskuntayhtymä (Sasky) kouluttaa osaajia tekniikan aloille useassa eri oppilaitoksessa Pirkanmaan ja Satakunnan alueella. Tarjolla on ammatillisia perustutkintoja ja joissakin oppilaitoksissa myös ammattitutkintoja tekniikan aloilla. Koulutuksiin haetaan joko valtakunnallisessa yhteishaussa helmi-maaliskuussa (pääsääntöisesti peruskoulun päättävät hakijat) sekä jatkuvassa haussa ympäri vuoden.

Sasky tekee vahvaa työelämäyhteistyötä esimerkiksi tekniikan alojen koulutuksessa. Saskyn oppilaitoksista löytyy esim. yritysten kanssa yhteisesti hankittuja oppimisympäristöjä, kuten teollisuuden robottisolu sekä laserleikkausoppimisympäristö. Lisäksi Saskyn toiminta-alueen yritykset tarjoavat tekniikan alan opiskelijoille kesätyö- ja harjoittelupaikkoja sekä hyviä työuria ammattiin valmistumisen jälkeen.

Alan koulutuksesta kiinnostuneet ovat tervetulleita tutustumaan myös paikan päälle. Oppilaitosten avointen ovien päivät tarjoavat hyvän mahdollisuuden päästä tutustumaan Saskyn oppilaitosten toimintaan, aloihin ja tiloihin. Saskyn oppilaitoksissa järjestetään myös ammattipäiviä, joilla pääsee tutustumaan tarkemmin oppilaitosten koulutuksiin oman kiinnostuksen mukaisesti käytännön työtehtävien yhteydessä. Ammattipäivillä on mahdollisuus tutustua myös alan yrityksiin. Myös muut, yksilöllisesti sovittavat tutustumiset, kuten koulutuskokeilut, ovat mahdollisia Saskyn oppilaitoksissa.

Saskyn Ikaalisten kauppaoppilaitos toimii Ikaalisissa IDEA-kampuksella vuonna 2020 valmistuneissa tiloissa. IDEA-kampus on uudenlainen oppimisympäristö, jossa Saskyn ammatillinen koulutus ja lukiokoulutus kohtaavat samalla kampuksella. Kampus tarjoaa modernien tilojen lisäksi siis myös hyvät mahdollisuudet eri alojen osaajien väliseen yhteistyöhön.

Ikaalinen on noin 7 000 asukkaan kaupunki komeissa järvimaisemissa, hyvien kulkuyhteyksien päässä vilkkaan kolmostien varrella. Tampereelta Ikaalisiin on matkaa noin 50 km, joten isommankin kaupungin palvelut ovat helposti saavutettavissa.

Saskyssa Ikaalisten kauppaoppilaitoksessa on mahdollista opiskella teknologiateollisuuden aloja seuraavasti:

- Tieto- ja viestintätekniikka: IT-tukihenkilö