Jatkuvasti kehittämällä pienemmät ympäristövaikutukset

Kemian tekniikan DI Lotta Friman kehittää SSAB:n Hämeenlinnan tehtaalla johtamis- ja työkulttuuria, ihmisten osaamista ja toimintatapoja. Työssään hän tarvitsee valmentajan taitoja, teknistä osaamista ja sosiaalista pelisilmää.

Lean Managerina Lotan työn tavoitteena on sujuva tuotanto ja työskentely.  SSAB:lla on tavoitteena kehittää vahvempia, kevyempiä ja kestävämpiä teräslaatuja, joilla on pienempi ympäristövaikutus. Hämeenlinnan terästehtaalla valmistetaan terästä esimerkiksi isoille autojen ja laivojen valmistajille sekä rakennusteollisuudelle.

Lotta tekee työtä tiiviisti yhdessä tiiminsä kanssa. Esimiehenä hänelle on tärkeää, että tiimiläiset kokevat työnsä merkitykselliseksi. Tiimi kehittää ihmisiä innostavia toimivia, turvallisia ja tehokkaita työympäristöjä. "Tarkoitus ei ole juosta nopeampaan vaan lyhyempi matka!" Tavoitteena on jatkuva kehittyminen.

Lottaa innostaa, kun kehittämishankkeissa onnistutaan ja, kun huomaa muidenkin innostuneen. Työssä on tärkeää, että tulee toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa, valmentamisen taidot sekä halu kehittää ihmisten osaamista ja tuotannon toimintoja.

Hyvät vuorovaikutustaidot ja tekninen perusosaaminen ovat tärkeitä. Ihmisten ja osaamisen kunnioittaminen on Lotalle tärkeää.

Koulutus

Diplomi-insinööri, Åbo Akademi, Kemiallis-teknillinen tiedekunta, kemian prosessitekniikka ja teollinen talous

Ammattinimike

Head of SSAB One, Hämeenlinna (Lean Manager)
Tähän mennessä
Lotta Friman

Matikka ja fysiikka ok - mitä isona: diplomi-insinööri, lääkäri vai arkkitehti...

Opiskelemaan kemiantekniikan DI:ksi, Åbo Akademi, Kemiallis-teknillinen tiedekunta

Diplomityö paperiteollisuuden yritykselle ja töihin Ranskaan

Paluu Suomeen, aikuiskouluttaja ja osaamisen kehittäminen teollisuudessa

Kasvatustieteen opintoja Tampereen yliopistossa ja ammatillisen kouluttajan pätevyys Hämeen ammattikorkeakoulusta

Ruukille henkilöstön kehittäjäksi, HRD-asiantuntija

SSAB:n Hämeenlinnan tehtaalle Lean manageriksi ja tiimin esimieheksi

Head of SSAB One, Hämeenlinna (Lean Manager)

Lotan tiimi SSAB:n Hämeenlinnan tehtaalla on osa maailmanlaajuista SSAB One -yksikköä. Lotta on tiimin esimies, he kehittävät SSAB:n johtamis- ja työkulttuuria. Lotta järjestää työntekijöille työpajoja, joissa koulutetaan perusasioita ja valmennetaan jatkuvaan kehittämiseen. Lotan tehtävä on myös tukea esimiehiä ja heidän tiimejänsä ja valmentaa ihmisiä arjen työtehtävissä. Tavoitteena on saada koko henkilöstö mukaan tuotannon ja töiden kehittämiseen.

Työkaverit

Legoista sai upeita tehtaita!

Lukion jälkeen Oulun yliopistoon opiskelemaan prosessitekniikkaa

SSAB:lla kesätöissä, tuotantotyöntekijä masuunilla - innosti kandityön aiheeseen

Kesätyöt SSAB:n masuunilla tuotantotyöntekijänä - innosti pääaineen valintaan opinnoissa

Pääaineeksi prosessimetallurgia ja sivuaineeksi automaatiotekniikka

Kesätyö SSAB:n raudanvalmistus kehitystiimissä insinööriharjoittelijana - diplomityön tekijäksi

Kesätöissä työnjohtajana masuunien ja koksaamon raaka-ainekentillä

Valmistuminen diplomi-insinööriksi ja töihin SSAB:n tekniseen kehitysohjelmaan

Tutkimus- ja kehitysinsinööri

SSAB:n teknisessä kehitysohjelmassa Petri on mukana erilaisissa projekteissa monessa eri kehitystiimissä. "Työ on todella mielenkiintoista!" Tiimien tehtävä on kehittää tuotantoprosessien toimivuutta, esimerkiksi tuotantokapasiteetin parantaminen, pullonkaulojen poistaminen, prosessien optimointi ja hävikin minimointi. 

Tavoitteena on löytää ratkaisuja tehdä entistä kestävämpiä tuotteita pienemmällä teräsmäärällä. "Mitä parempia tuotteita ja tuotantomenetelmiä kehitämme, sitä vähemmän, me ja myös loppuasiakkaat, kuormitamme ympäristöä!"

Lukion ja armeijan jälkeen Joensuun yliopistoon historiaa opiskelemaan

Kesätöitä kettutarhalla ja maalarina

Historin opiskelua vai "jotain konkreettista tekemistä"...

Vaneritehtaalle operaattoriksi

SSAB:lle Raaheen oppisopimusoppilaaksi

Prosessiteollisuuden (metallinjalostuksen) ammattitutkinto, SSAB Raahen Teollisuusoppilaitos

Operaattoriksi SSAB:n Raahen Terästehtaalle

Operaattori

Iivari on SSAB:n Raahen terästehtaalla operaattori. Operaattorit toimivat tiiminä, jonka vastuulla on tuotantolinjojen sujuva toiminta. Operaattorit valvovat valmistusprosessia ja häiriötilanteissa ratkaisevat ongelmat. Laadun tarkkailu on tärkeä osa työtä.

Fysiikka, matikka ja insinöörin opinnot kiinnostivat

Kiinnostus kielten opiskeluun vei opiskelemaan Åbo Akademiin

Kemian prosessitekniikka ja teollinen talous

Vaihto-opiskelijana Ranskassa, INSA de Rouen

Valmistuminen DI:ksi ja vetämään tuotekehitysprojekteja

Halu maailmalle - muutto Ranskaan ja opiskelemaan MBA-tutkintoa (liiketoimintajohtamisen maisteritutkinto)

Töihin Brysseliin ECCA:aan (euroopplainen teräksen ja alumiinin valmistajien keskusjärjestö), tekninen päällikkö

Kutsu SSAB:n Hämeenlinnan tehtaan tuotantopäälliköksi

Tuotantopäällikkö

Annina johtaa SSAB:n Hämeenlinnan tehtaalla tuotanto-organisaatiota, jossa on töissä 110 ammattilaista viidellä tuotantolinjalla. Valtaosa työajasta on ihmisten ja asioiden johtamista eli asioiden hoitamista oman osaston ihmisten kanssa. Päivät alkavat aina aamupalavereilla eri tuotantolinjoilla. Anninan tehtävä on varmistaa, että ihmisillä  on mahdollisimman hyvät edellytykset tehdä omaa työtään, jotta teräksentuotanto sujuu.