Hydrauliikkaa, voitelua ja tutustumista JAMK:in laboratorioihin

Koulu
Telakkakadun koulu
Teema
Teknologiateollisuutta ja koulutusta
Opintokäyntikohteet
Fluidhouse Oy
Jyväskylän ammattikorkeakoulun laboratoriot

9. luokan fysiikan ryhmän vierailu Fluidhouse-yritykseen ja Jyväskylän ammattikorkeakouluun

Ilmoitin erään yhdeksäsluokkalaisista koostuvan fysiikan ryhmämme MyTech-ohjelmaan mukaan. Aivan aluksi suuntasimme linja-autolla Jyväskylässä sijaitsevaan yritykseen nimeltä Fluidhouse Oy. Meitä oli vastassa yrityksen työntekijä Jari Härkönen, joka kertoi meille yleisiä asioita yrityksen toiminnasta ja siitä, millaisella koulutuksella yrityksen toimintaan on päästy mukaan. Yritysvierailu oli meistä mukava ja näimme tehtaan toimintaa myös käytännössä. Vierailun jälkeen linja-auto vei meidät Jyväskylän ammattikorkeakoululle, jolla vastassa meitä oli Leena Eiramo. Hän kertoi meidän ryhmällemme eri opiskelumahdollisuuksista ammattikorkeakoulun puolella. Tämän jälkeen saimme tehdä kierroksen koulun laboratorioissa. Näimme muun muassa tulevaisuuden robotteja kierroksellamme, ja meille kerrottiin siitä, mitä tulevaisuus ylipäänsä tuonee teknologian osalta tullessaan. Kierros oli erittäin mielenkiintoinen ja kuuntelimme asioita innoissamme.