Alajärven 8B:n MyTech-päivä Seinäjoella

Koulu
Alajärven yläkoulu 8B
Teema
Tulevaisuuden elinympäristöt
Opintokäyntikohteet
Epec Oy, Seinäjoki
SeAMK, Seinäjoki

Vierailupäivä

Päivän kulku Vilman sanoin:

"Päivän tarkoituksena oli vierailla kahdessa paikassa. Epec Oy:ssä ja SeAMK:ssa.

Ihan aluksi kokoonnuimme auditorion eteen odottamaan linkkua. Linkku oli varattu väärälle päivälle, joten lähdimme matkaan hieman myöhässä.

Kun saavuimme Seinäjoelle menimme ensiksi Epeciin. Siellä meidät vietiin kokoushuoneeseen jossa meille kerrottiin itse yrityksestä, sen historiasta ja muusta infosta. Meistä otettiin muutama kuva ja me saatiin mehua ja keksejä. Infojen jälkeen meidät vietiin Epecin työtiloihin. Tila oli pienempi kuin olin luullut. Meille kerrottiin vähän lisää Epecin toiminnasta. 


Epec Oy:n jälkeen siirryimme SeAMK:n tiloihin. “Oppaamme” saapui tapaamispaikkaamme. Päätimme ensiksi käydä syömässä. Koulu oli valtavan kokoinen, samoin ruokala. 

Meitä kierrätettiin eri tiloissa. Tietokoneluokassa, eri käsitöiden luokissa, yms. Parhaiten mieleen jäi autotekniikan luokka, tietokone luokka, ruokala, ja varsinkin luokka jossa meille näytettiin virtuaalilaseja ja lisätty todellisuus laseja. Jokainen sai kokeille jos halusi. Minä kokeilin virtuaalilaseja. Onnistuin tippumaan maailman reunalta. Jännä havainto oli se että minua alkoi pyörryttää, vaikka istuin paikallaan. Lasit oli superjännät ja mahtavat.

Reissusta jäi hyvä fiilis, vaikka putosin vähän väliä kärryiltä. Kokemus oli hauska."

 

Muiden lyhyitä kommentteja päivästä:

"Reissu oli ihan mukava, mutta jossain kohtaa tuli ehkä vähän tylsää."

"Meistä otettiin pari kuvaa ja yksi niistä laitettiin Epecin Facebook tilille. Oma mielipiteeni reissusta on, että se oli kiva ja opettava reissu ja sai jonkunlaisen käsityksen siitä mitä Epecillä tehdään ja minkälaista on opiskella Seinäjoen ammattikorkeakoululla."

"Reissu oli aika tylsä ja aika meinas käydä pitkäks mutta kyllä se normi koulupäivän voitti."

"Henkilökohtaisesti koin reissun vähän tylsäksi, tietysti lukuunottamatta työpajaa, jossa testasimme virtuaalitodellisuutta. Ei minulla reissusta kuitenkaan paha maku suuhun jäänyt. Kokonaisuudessaan reissu siis oli ihan OK."

Pääkuvassa on: Veeti Latvala & Pääkuvan ottaja: Vilma Suovanen